Punainen Risti auttaa myrskyn uhreja Salossa

Sirpa Lehtimäki
Punaisen Ristin logistiikkakeskuksesta saadaan apua myös kotimaan onnettomuuksissa. Syksyllä Kalkusta toimitettiin sänkyjä Turun sairaalapalosta evakuoiduille potilaille, nyt Saloon perustettuun majoituspisteeseen.
Kuvaaja: Sirpa Lehtimäki

Etelä-Savossa Vapepa on hälyytetty pelastuslaitoksen avuksi.

Suomen Punainen Risti auttaa tapaninpäivän- ja Hannu-myrskyn uhreja Salon seudulla. Punaisen Ristin Salon osasto yhdessä alueen Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepa) kanssa ovat perustaneet Salon keskustaan, Moision koululle tilapäisen majoitus- ja huoltopisteen ilman sähköjä ja lämmitystä jääneille hajaseutujen asukkaille.

Punaisen Ristin logistiikkakeskuksesta Tampereelta lähti keskiviikkona iltapäivällä noin 60 sänkyä huopineen ja vuodevaatteineen Moision koululle Salon kaupungin pyynnöstä. Toiminta koululla aloitettiin kaupungin pyynnöstä myöhään tiistai-iltana.

Toistaiseksi Moision koululla ei ole ollut yöpyjiä, mutta Punainen Risti on valmistautunut majoittamaan koululla ilman sähköjä ja lämmitystä jääneitä alueen asukkaita.

Tiistainen Hannu-myrsky on aiheuttanut sähkökatkoja laajoilla alueilla myös maan kaakkoisosissa. Etelä-Savossa ilman sähköjä on keskiviikkona ollut pahimmillaan kymmeniä tuhansia talouksia. Etelä-Savon pelastuslaitos on hälyttänyt alueen Vapepan Suur-Savon Sähkön avuksi paikantamaan sähkölinjoille kaatuneita puita. Mönkijät ja jalkapartiot lähtivät liikkeelle aamulla Savonlinnassa, Mikkelissä, Juvalla ja Sulkavalla. Liikkeellä on noin 60 vapaaehtoista.

Punaisen Ristin vapaaehtoiset ovat auttaneet myös Kemiönsaarella. Talosta taloon kulkeneet vapaaehtoiset kävivät 50:n vanhuksen luona tarkistamassa heidän vesi-, ruoka- ja lämpötilanteensa. Viranomaisten apuna  on ollut 23 vapaaehtoista.

Lisäksi Taalaintehtaan koululla on järjestetty kriisimajoitusta yön yli.

Avun tarinoita