Muotinäytös toi väriä Joensuun torille

Ville Kokkola
Ville Kokkola
Ville Kokkola
Ville Kokkola

Vapaaehtoiset esittelivät paitsi kierrätystavaratalo Kontin vaatteita myös järjestön ensiaputoimintaa ja Vapepaa eli vapaaehtoista pelastustoimintaa. Nuoria kiinnosti mahdollisuus osallistua vapaaehtoisena Ilosaarirock-festivaaleille.

Joensuun torilla nähtiin perjantaina tavanomaisesta poikkeava muotinäytös, kun Punaisen Ristin vapaaehtoiset ja henkilökunta esittelivät kierrätystavaratalo Kontin vaatteita. Muotinäytös oli osa meneillään olevaa Punaisen Ristin viikkoa, jonka aikana korostetaan ensiaputaitojen tärkeyttä ja vapaaehtoisten roolia järjestössä.

Malliksi oli suostunut esimerkiksi Punaisen Ristin Joensuun osaston puheenjohtaja, 21-vuotias Pinja Malinen. Hän oli valinnut ylleen juhlavan asun, joka sopisi esimerkiksi ylioppilasjuhliin. Malinen on ollut Punaisen Ristin toiminnassa mukana jo viitisen vuotta, hän liittyi mukaan heti yläasteen jälkeen.

– Toiminta sopii nuorelle todella hyvin. Minä sain Punaisen Ristin kautta todella paljon uusia kavereita. Siitä tuli uusi sosiaalinen piiri, hän kertoi.

Näytöksessä asteli myös nuoremman polven edustajia. 9-vuotias Eeli Haataja esitteli Kontin valikoimasta koottua asukokonaisuuttaan äitinsä, Savo-Karjalan piirin toiminnanjohtaja Kaisu Haatajan, kanssa.

Catwalkilla nähtiin vaatetyylejä laidasta laitaan, 1970-luvun asusteista nykyaikaan, arkisemmista vaatteista juhla-asuihin. Tyylit olivat pääsääntöisesti värikkäitä, mikä toi torille kesäistä tunnelmaa harmaata säätä piristämään. Yleisökin oli löytänyt paikalle.

Toiminta kiinnostaa nuoria

Punaisen Ristin toiminta kiinnosti nuoria ohikulkijoita. 18-vuotias Hanna Sarola ja 17-vuotias Emma Piipponen pysähtyivät Punaisen Ristin esittelypisteelle juttelemaan. Heitä kiinnosti erityisesti osallistuminen Punaisen Ristin vapaaehtoistyöhön tulevan kesän Ilosaarirock-festivaalilla.

– Voisi olla todella mielenkiintoista olla siellä mukana, ja aina on kiva tehdä jotakin, Sarola pohti vapaaehtoistyöhön lähtemistä.

Heitä kiinnosti myös ensiapukurssille osallistuminen.

– Käyn parhaillaan autokoulua, ja olen ajatellut, että ensiapukurssista olisi hyötyä jos joutuisi hätätilanteeseen, esimerkiksi kolariin, Piipponen totesi.

Torilla rekrytointipuuhissa ollut 16-vuotias Salla Hartikainen on todiste siitä, että nuorikin saa Punaisessa Ristissä vastuullisia tehtäviä. Hän on jo kolmatta vuotta mukana ja toimii tiedotusvastaavana. Äskettäin hänestä tuli myös keräysvastaava omalla alueellaan Nepal-keräyksessä.

– Tällä viikolla hain viimeiset keräyslippaat nepalilaisesta ravintolasta. Se oli uusi ja mukava kokemus.

Teksti: Jarkko Böhm

 

Avun tarinoita