Ensiapukurssi antaa itsevarmuutta auttaa

Paula Pihlava
Tatu Blomqvist

Koskaan ei voi tietää, milloin joku tarvitsee apua. Siksi Suomessa asuva nepalilainen Santosh Rajbhandari päätti osallistua ensiapukurssille.

Santosh Rajbhandari osallistui ensiapukurssille noin kaksi vuotta sitten Laurea-ammattikorkeakoulussa. Vaikka hänen ei ole tarvinnut käyttää oppimiaan taitoja, Rajbhandari on tyytyväinen, että suoritti kurssin.

– Ensiapukurssi antoi minulle itsevarmuutta toimia, jos päädyn sellaiseen tilanteeseen, jossa joku tarvitsee apua, Rajbhandari sanoo.

Rajbhandari kertoo, että uusien taitojen ja tiedon oppiminen oli ensiapukurssissa ehdottomasti parasta.

– Jos en olisi käynyt kurssia, saattaisin olla liian hermostunut auttamaan. Suosittelen kaikkia osallistumaan ja opettelemaan ensiaputaitoja jossain vaiheessa.

Nepal-keräys jatkuu edelleen

Nepalin maanjäristys on Rajbhandarin mielestä osoittanut, miten tärkeää vapaaehtoistoiminta on. Helsingissä asuvat nepalilaiset ovat aktiivisesti osallistuneet Punaisen Ristin Nepal-keräykseen kuluneen kahden viikon aikana.

– Olen ensimmäistä kertaa lipaskerääjänä ja olen hyvin yllättynyt, miten paljon suomalaiset ovat tukeneet Nepal-keräystä. Ihmiset ovat tulleet kadulla halaamaan, keskustelemaan ja kertomaan omia kokemuksiaan Nepalista. Toisinaan lipaskerääminen on ollut rankkaa, koska ihmisten kertomat tarinat ovat olleet niin koskettavia, Rajbhandari sanoo.

Punaisen Ristin Nepal-keräys jatkuu edelleen. Rajbhandari kertoo, että monet Suomessa asuvat nepalilaiset ovat vielä lipaskeräämässä.

Punaisen Ristin työtä Nepalissa voi tukea lahjoittamalla:

  • Tekstiviestillä: Lähetä tekstiviesti SPR numeroon 16499 (15 €)
  • Puhelimella: Soita numeroon 0600-122 20 (20,28 € + pvm/mpm)
  • Netissä
  • Punaisen Ristin katastrofirahaston tilille FI06 2219 1800 0680 00, NDEAFIHH, kirjoita viitteeksi "5157"

Avun tarinoita